Sivustohaku

Rapatessa roiskuu

Meillä ei ollut ennestään minkäänlaista käytännön kokemusta savihommista. Niin sanottua ”kirjaviisautta” kyllä löytyy kaikista saven hyödyistä ja miten monipuolinen materiaali se on… Mutta mitäs sitten tehdään kun pitäisi aloittaa työt? Mistä sitä savea edes saa, minkä raekoon hiekkaa pitää käyttää, mitä työkaluja tarvitaan, millä se laasti sekoitetaan, miten se kuuluu pläästiä seinään, millä sitä pläästitään ja miljoona muuta kysymystä!

Onneksi savialan ammattilaiselta Savimestarit Suveka Kymäläiseltä (instagram: @savimestarit) sai tähän kaikkeen konsultointiapua ja lisäksi meille sopivan pakettiratkaisun, jossa hän tuli paikan päälle näyttämään kädestä pitäen miten homma toimii.

Harmikseni olen kaikkea muuta kuin käytännön ihminen ja lisäksi olen myös sitä tyyppiä, joka jättää asioita tekemättä epäonnistumisen pelossa. Siksi minua hieman ahdisti ajatus savihommien aloittamisesta. Mitäs jos tunaroinkin ihan mahdottomasti ja mitään ei saa enää korjattua??? Opin onneksi nopeasti sen miten helppoa, rentoa, mukavaa ja terapeuttistakin savityöskentely on. Jos jotain menisikin pieleen, esim. laasti ei olekaan sekoittunut kunnolla tai ainesosien suhdeluvut menivät vähän heikunkeikun, mitään peruuttamatonta ei koskaan tapahdu. Savi ei jämähdä muuttumattomasti paikalleen kuten sementti, vaan kaiken saa aina korjattua ja muutettua jälkikäteenkin.

Suvekalta saimme siis äärimmäisen tärkeitä vinkkejä sekä rohkaisevaa ja ammatillista neuvontaa, jota ilman meidän olisi ollut todella vaikeaa aloittaa koko hommaa.

Galleria 1 ja kuvien selitykset:

1. Ensimmäiset savet rapattu olkielementteihin. Ensimmäistä kerrosta varten laastia saa aika hyvin painaa ja työntää olkeen kiinni. Suveka opasti, miten se tehdään oikeassa asennossa ettei myöhemmin tule lihasjumeja.

2. Vessaan tehtiin savilattian ensi kerroksia.

3. Vessan seinään myös rapattu ensimmäinen kerros ja lattiaan toinen kerros.

4. Kylpyhuoneen ulkoseinän ensimmäisen kerroksen rappausprosessia.

5. Keittiön seinät täysin rapattu ensimmäisellä kerroksella ja jotka ovat osittain jo kuivuneet.

Alla vielä video, jossa aluksi rappaan vessan olkiseinää todenmukaisella nopeudella. Kaikkien kärsivällisyyden säästämiseksi nopeutin loput videosta. 😏 Sen jälkeen rappaan keittiön seinää yhdessä Hannele Karppisen (instagram: @hannele_ka) kanssa, joka tuli meille antamaan arvokasta lisäapua, suuri kiitos hänelle! Viimeisenä Suveka opasti meitä toisen kerroksen tekemisessä, jossa juuttikangas hierotaan suoraan märkään rappaukseen halkeilun estämiseksi.

Verhojen asennusta ja pyöreitä kulmia

Tammikuun 13. päivä saatiin seinien rappaamiseen arvokasta apua savirappaajilta Hannele Karppinen, Savista Jonna Sinkkonen (instagram: @savista_natural_clay_works) sekä Saija Mäkinen Maalaus ja entisöinti Mäkinen Oy (maalausmakinen.fi).

Tällä kertaa työnä oli mm. verhojen asennusta (Galleria 2, kuvat 3-8). 😜 Eli haluttiin tehdä ikkuna- ja oviaukot myös savesta. Paljon helpompaa olisi ollut jättää tässä kohtaa rappaus sikseen ja laittaa tilalle vaneria tai muuta puuta. Mutta kun ehdottomasti haluttiin ne maagiset pyöreät kulmat, joita savella saa tehtyä! Joten aukkojen yläosia rapatessa puolet laastista tippui naamalle, kiitos painovoiman. Aikaa vievää ja hieman turhauttavaa hommaa, mutta ei kuitenkaan ihan mahdoton työ.

Lisäksi keittiön olkiseinään kaiverrettujen sähköjohtojen suojaputkien päälle piti rapata, joten tarttumapinnan parantamiseksi ne siveltiin ensin savivellillä, joka siis on ihan vain savijauhoa ja vettä. Sen kun antaa kuivahtaa niin seuraava kerros savea tarttuu muoviputkeen hienosti. Suurimmat kolot täytettiin ns. ”savimakkaroilla”, eli ämpärissä sekoitettiin hamppukuitua, savijauhoa ja vettä kunnes koostumuksesta tuli hyvä. Niiden kuivuttua seinä on valmis toiseen kerrokseen. (Galleria 2, kuvat 9-10).

Jonna Sinkkonen myös hienosti tasoitti keittiön välitilan seinää, joka oli minun jäljiltä jäänyt aika kumpuilevaksi. 😅 Lopuksi Saija Mäkinen kokeili ensimmäisen kerroksen rappaamista olkielementtiseinään. (Galleria 2, kuvat 11-14).

Galleria 2:

Monta kättä auttamassa

Tammikuun 20. päivä meillä oli oikea ryhmärämä kovalla vauhdilla rappaamassa viimeistä kerrosta. Tämä oli aivan järjettömän iso juttu meille, kiitos tuhannesti kaikille avusta!

• Hannele Karppinen

• Saija Mäkinen

• Jonna Sinkkonen

• Buyng Min Youn (instagram: @byungminyoun)

Koko tämän päivän supersuorituksesta löytyy lisää materiaalia tämän blogitekstin lopussa olevasta videosta kohdasta 0:58 eteenpäin.

Galleria 3 ja kuvien selitykset:

1. Koska meillä olkielementteihin tulee vain savi päälle, keittiökaappeja ei voi suoraan kiinnittää seiniin. Siksi kuvassa näkyy näitä paksuja vaneripaloja, jotka on kiinnitetty elementtien puurunkoihin. Näin saamme keittiökaapit kestävästi asennettua, kun sen aika tulee.

2. Ennen kaappien asennusta keittiön välitila piti rapata tasaiseksi viimeistelylaastilla ja sen meille teki Jonna Sinkkonen.

Budjettiystävällisempi väliseinärappaus

Makuuhuoneiden väliseinien rappaamisen suhteen tein mielenkiintoisen kokeilun ja se kivasti myös onnistui. Lyhyesti, savirappasin suoraan Hunton Nativo -puukuitueristelevyjen päälle ja skippasin täysin Huokoleijona-puukuitulevyt.

Pitkästi: Kaikki ulkoseinät, eli nämä olkielementtiseinät, tietysti rapattiin savella. Lähes kaikki väliseinät kuitenkin tehtiin puupaneeleista, joka tuo ihan mukavaa vaihtelua tilaan, mutta näin myös saatiin nopeammalla aikataululla seiniä pystyyn. Makuuhuoneiden välissä on vaatehuoneet, jotka myös paneloitiin. Tämä jätti siis kumpaankin makuuhuoneeseen yhden seinän, josta piti päättää rapataanko vai paneloidaanko se. Haluttiin maksimoida savipinta-ala makuuhuoneissa, joten rappaus siis. Eli asennetaan vain Huokoleijona-puukuitulevyt seinään ja sitten savea pläästimään! Eikun hetkinen…

Äänenvaimennuksen vuoksi oltiin eristetty väliseinät Hunton Nativo eristelevyillä, joten helppouden nimissä tietysti mitoitimme väliseinän koolaukset eristelevyjen mittojen mukaan. Mitä siitä sitten? No, tämä muodostuikin pienoiseksi ongelmaksi, kun Huokoleijonien asennusohjeissa vaadittiin kiinnittämiseen tiheämpää koolausväliä. Entäs nyt sitten? Ruuvataanko auki jo asennetut koolaukset, ostetaan lisää puuta ja tehdään tiheämmät koolausvälit? Eih, kauhea työ. No paneloidaanko sittenkin koko seinä? Muttakun savirappaus!

Meillä oli myös aika surkea budjettitilanne ja ajattelin, että voisikohan Huokoleijonat skipata täysin ja rapata suoraan eristelevyjen päälle? Onnistuessaan meidän ei tarvitsisi ostaa lisää puuta eikä levyjä, vaan voisimme käyttää niitä materiaaleja, joita meiltä jo löytyi eli savea ja juuttiverkkoa. Normaalisti tämä metodi tuskin olisi suositeltavaa, sillä eristeet ovat aika pehmeitä, mutta koska meillä oli eristelevyjen takana tukeva puupanelointi, ajattelin sen voivan onnistua.

Galleria 4:n kuvissa 4-10 näkyy tätä prosessia. Kuvassa neljä (4) tein ensin pienelle alueelle testin. Olin ensin puukolla tehnyt viiltoja runkopuuhun jotta siinä olisi enemmän tarttumapintaa savelle. Sitten rappasin eristeen päälle yhden kerroksen 0-4mm karkealla laastilla ja hiersin juuttiverkon samantien tähän kerrokseen. Vielä kun rappaus oli märkää, nidoin juuttiverkon niitellä puurunkoon kiinni, jotta se ei märän saven painosta valahtaisi alas.

Kuivuttuaan rappaus pysyi vakaasti paikallaan ja sitä sai ihan nyrkilläkin lyödä ilman mitään taipumisia. Tästä rohkaistuna tein molempien makuuhuoneen väliseinät samalla tekniikalla ja hyvin toimi. Tämän ensimmäisen kerroksen kuivuttua enää tarvittiin viimeistelykerros ja seinä oli valmis. Tähän päivään asti rappaus on pysynyt hienosti paikoillaan.

Sen kuitenkin huomasin, että rappaustekniikka pitää olla paljon hellävaraisempaa kuin olkiseinälle. Jos painaa liikaa, niin ensimmäistä kerrosta rapatessa levyeriste painuu sisäänpäin ja viimeistelykerrosta sliipatessa laastiin voi tulla halkeamia. Eli pitää mennä hieman rennommalla otteella.

Galleria 4:

Totuusikkuna

Gallerian 4:n kuvissa 11-13 näkyy myös ns. totuusikkuna.

Meille tuli nimittäin mielestämme aika uniikki idea. Mitäs jos koko olkiseinää ei rappaisikaan, vaan jättäisi yhteen kohtaan elementin kokoisen ”kurkkausikkunan”. Näin sitä aina pääsisi näkemään mistä materiaalista seinät on oikeasti tehty. Mutta en tiennyt varmaksi voiko olkea jättää pysyvästi rappaamatta, joten otin varman päälle ja konsultoin tästä asiasta Sustainabuild Oy:n Paul Lynchiä, jolta Ecococon elementit hankimme.

Vastaus oli, että kyllä se vain onnistuu ja ideallemme on ihan oma termikin: truth window eli suomennettuna totuusikkuna. Ilmeisesti lähes jokainen oljesta talonsa rakentaneet tulevat itsenäisesti samaan ajatukseen, eli tehdä jonkinmoinen ikkuna rakenteisiin. Erittäin mielenkiintoista!

Tietysti olisi hyvä, että olki ei jäisi täysin paljaaksi huoneilmalle, vaan olisi jonkinmoisessa suljetussa tilassa. Siksi mittatilasimme sopivan kokoisen akryylilevyn, kehystimme elementin ja asensimme ”ikkunan”. Tämän takana olki pysyy hyvässä kunnossa.

Hunton seinän rappaus alusta loppuun

Alla on vielä video Hunton Nativo -eristelevyisen seinän rappaamisesta alusta loppuun. Huomiona tietysti, mitä videossa ei näy, että levyjen takan on tukeva puupanelointi:

1. Ensimmäinen savikerros 0-4mm laastilla

2. Hiero juuttiverkko heti märkään saveen kiinni

3. Niittaa verkko puurunkoon, jotta se ei valahda alas märän saven painosta

4. Kuivumisen jälkeen viimeistelysavikerros päälle normaalisti, mutta rappaus ja sliippaus hienovaraisemmalla otteella

Videon tapauksessa en jaksanut tehdä viiltoja puuhun tartuntapinnaksi, mutta hienosti on rappaukset seinässä silti pysyneet. Tietysti on toimintavarmempaa, jos tartuntapintaa tekee viilloilla/karheuttamalla puun pintaa ja/tai sivelemällä puupinnat savivellillä.

Lopuksi vielä hieman pitempi video, johon olen koonnut kaikki kuvaamani videoklipit talomme savirappauksista:

Jouluksi sisähommiin

Ja talvi saapui Rautilaan. Halusimme vähän valoa ulos, joten ripustimme simppelit koristevalot pieniin kartiokuusiimme. Lumen tultua naureskelimme, että meillä on nyt oma hattivattirivistö.

Ei tällä kertaa päästy ns. ”jouluksi uuteen kotiin”, mutta päästiin jouluksi sisähommiin. Saimme vihdoin kuusilankkulattian asennettua kokonaisuudessaan ja seuraavana oli vuorossa kylppärin ja vessan lattia, joka tulisi olemaan savea. Rakennesuunnittelija oli piirtänyt pohjaksi lujalevyn, mutta sen alle piti keksiä vielä jotain. Olimme viime kesänä sahauttaneet tonttimme männyistä lattialautoja ja koska meillä oli niitä valmiina varastossa, päätimme tehdä pohjan niistä.

Mistä väliovet?

Väliseinärungot sahasimme itse niistä puista, jotka jäivät ylimääräisiksi perustusten rakentamisesta ja vanhat, kokopuiset väliovet bongasimme Torista. Kierrätystä parhaimillaan!

Emme halunneet väliovia perinteisistä MDF- tai HDF -materiaaleista niiden mahdollisten liima-ainepäästöjen vuoksi. Mutta toisaalta, jos halusimme vanhat ovet, emme voineet olla varmoja minkälaisen sisäilman omaavista rakennuksista ne olivat tulleet. Uusien kokopuisten ovien teettäminen ei sopinut budjettiimme, joten meillä oli pieni dilemma.

Torista löytyi myynti-ilmoitus ovista, jotka oltiin purettu pois uusien tieltä 1920-luvun asuinrakennuksesta Helsingin Töölöstä. Ovet olivat sopivan kokoiset, joten päätimme käydä ainakin ”haistelemassa” niitä. Ovet läpäisivät tämän tulikokeen, joten toimme ne tyytyväisinä kotiin. Tekemistä niissä tietysti vielä oli, sillä vanhat maalit piti saada pois, eikä niissä ollut karmeja.

Ensimmäisestä ovesta tehtiin vaatehuoneen liukuovi, joten sille ei onneksi tarvinnut värkätä karmeja. Mielestämme siitä tuli oikein hieno! Vanhoissa ovissa on kyllä sitä omaa ”charmia”.

Peppu edellä puuhun

Ehkä oletkin jo aikasempia postauksiamme lukiessasi huomannut, että olemme periaatteen ihmisiä. Yksi periaate tuntuu olevan meitä erityisen lähellä, nimittäin se, että menemme perinteisesti peppu edellä puuhun…

Näin siis karrikoidusti. 😏 Saimme ulkoverhouksen valmiiksi ennen sisätiloja ja tässä kuussa, huom. marraskussa, päätimme laittaa pihan kuntoon.

Puolustuksena sanottakoon, että silloin marraskuun alku oli erityisen lämmin ja ulkokasvit olivat puutarhakauden päättyessä hurjasti alennuksessa. Kuulemma syksyllä istutettuja kasveja ei myöskään tarvitse kastella yhtä tiheästi, kuin keväällä istutettuja. Tämä kuulosti varsin miellyttävälle, sillä kukaan meistä ei omaa sitä kuuluisaa viherpeukaloa.

Käytimme siis tilaisuuden hyödyksi ja rohmusimme alelaareista loput sopivat kasvit. Lisäksi viime vuonna talon perustuksia kaivaessa yhtään maata tai kiveä ei viety pois, joten meiltä löytyi myös materiaalia mitä levitellä. Ainut ongelma vain oli, että meillä ei ollut hajuakaan siitä, mikä voisi olla hyvää tai toimivaa pihasuunnittelun puolesta. Tiesimme vain, ettemme halunneet(kaan) nurmikkoa, vaan halusimme minimalistisen puutarhan (ts. mahdollisimman helppohoitoisen).

Onneksi isovanhemmillani oli tämän suhteen elämänkokemusta ja visiota, joten he saivat vapaat kädet muokata pihasta sellaisen minkä näkivät parhaaksi. Äärettömän suuri kiitos heille!

Perinteisten puutarhahommien lisäksi tehtiin vähän purkutöitä eli laitettiin kumoon edellisten vuosien puuliiterit. Kuitenkin selvästi jännittävintä oli seurata rakkaan puuceemme siirtoa. Kaatuuko se? Meneekö se rikki? Jäämmekö vessaa vaille? Kaikeksi onneksi sekin sujui hienosti.

Täysin valmishan piha ei ole (ovatko ne koskaan?), mutta suurimmat linjaukset saatiin tehtyä. Näiden töiden jälkeen oli helppo siirtyä sisähommiin.

Kello käy eikä talvi odota

Seuraavaksi oli vuorossa yläpohjan poistoilmaputkien asentaminen sekä niiden eristäminen. Sen jälkeen saisimme puhallettua eristeet yläpohjaan ja toivoimme onnistuvamme siinä ennen ensimmäisiä pakkassäitä. Tämä tarkoitti pitkiä työpäiviä vintillä, mitä kummallisimmissa asennoissa ja mineraalivillapölyn ympäröimänä.

Suureksi harmiksemme ilmastointiputkien eristämiseen ei, ainakaan tapahtumahetkellä, oltu vielä kehitelty mitään valmista, luonnollisista materiaaleista tehtyä ratkaisua. Vaihtoehtoinamme olivat siis lasi- tai mineraalivilla, polyesteri tai styroksi.

Lasivilla oli mielestämme ehdoton ei. Polyesteri kuulosti vähiten lähiympäristöä saastuttavalta, mutta korona-aikaan kuuluen se oli tietysti päässyt varastoilta loppumaan ja aikamme oli tiukilla. Päädyimme siten mineraalivillaan, sillä ajatus styroksin leikkaamisesta kaikkine mutkineen tuntui mahdottomalta. Vakuuttelin itselleni, ettei mineraalivillaa pääse sisäilmaan, joten se ei voi jatkossa vaikuttaa negatiivisesti elämisen laatuun.

Mutta voi sitä turhautumisen määrää, joka kuului kun ähkimme ja puhkimme +30 asteisella vintillä, hiostavissa maskeissa mineraalivillan parissa. Villaa piti tietysti leikata mutkia varten ja sitä pölysi kaikkialle vintillä (sisälle sitä ei päässyt, sillä olimme tarkasti tiivistäneet kaikki mahdolliset ilmavuodot). Aina työpäivän päätteeksi iho kutisi joka puolelta ja vaatteet oli pakko laittaa pesuun. Totesimme yhdessä tuumin, että tämän projektin jälkeen emme halua enää ikinä koskea mineraalivillaan.

Aivan loppusuoralla meiltä loppui eristeet ja yksi putki oli vielä eristämättä. Ajattelimme kokeilla tähän styroksia, sillä putkessa oli vain yksi mutka. Vaikka styroksin käsittely ei ärsytä ihoa, leikattaessa muovin määrä on tolkuton ja se tarttuu ja kulkeutuu joka puolelle. Tässä olisi jollekin älykkäälle hyvä innovoinnin paikka, miten kanavaeristämisen saisi toteutettua luonnollisilla ja ympäristöystävällisillä materiaaleilla.

Eristyshommien jälkeen vinttitilan lattia oli täynnä mineraalivillan paloja, muovisuojia teipeistä sekä pieniä styroksin hiutaleita. Oli iso urakka siivota ne pois, mutta varmuuden vuoksi siivosimme vintin myös vielä imurilla läpi. Tämän painajaismaisen työvaiheen jälkeen oli enää jäljellä loppurutistus, eli Ehta -eristeen puhallus.

Kalenterista näimme, miten kylmä rintama oli tulossa ja kello tikitti. Saimme onneksi työhön apukäsiä, sillä puhti alkoi muuten loppua. Vihdoin saimme koko vinttitilan eristettyä, kahdessa päivässä ja vielä juuri ennen pakkasia!

Kaiken jälkeen päällimmäisenä oli vain yksi ajatus, ”never again”… 🫠

Lankkulattia ja lampaanvillaa

Lattiamateriaaliksi halusimme tietysti jotain, joka on täysin muoviton ja joka kestää aikaa. Puinen lautalattia oli siis luonnollinen valinta, mutta mitä puuta ja kuinka leveää lautaa haluaisimme?

Olimme aikaisemmin käyneet Turun linnassa opastekierroksella ja tykästyneet siellä oleviin vanhoihin, ajan patinoimiin lattialankkuihin. Päädyimme siis röyhkeästi kopioimaan tätä ja hankimme taloomme 28 mm paksut ja 170 mm leveät kuusilankut. 😁

Lattian mahdollista narinaa vähentääksemme käytimme asentamisessa ruuveja ja lisäksi saimme vinkin laittaa lampaanvillaa lankun ja koolausten väliin, joka myös voisi vähentää narinaa. Olimme ostaneet ikkunoiden tilkitsemiseen täysin muovitonta Isolenan lampaanvillaa (ei pidä sekoittaa Isolina pellavatuotteisiin) ja sitä riitti myös tähän tarkoitukseen.

Enemmän tietoa siitä, miksi emme halunneet käyttää pellavaa ikkunoiden tilkitsemiseen ja miksi päädyimme juuri tähän lampaanvillamerkkiin, löydät Talomme resepti -sivun kohdasta ”Lampaanvilla”.

Metallia ikkunoihin ja alapohjaan

Vielä huhtikuussa terassin katto oli täysin paljaana ja siitä oli suora pääsy vintille. Se oli työnteon kannalta käytännöllistä, mutta häädettyämme ei-toivotut vuokralaiset (ts. pulupariskunnan 🐦), päätimme väliaikaisena ratkaisuna nitoa tyvek-kankailla aukon peittoon. Oli mukavaa vihdoin repiä ne pois ja saada se kunnolla vuorattua puupaneeleilla.

Tämä puu ei tosin ollut siperianlehtikuusta, vaan ihan tavallista suomalaista kuusta. Emme ole osanneet päättää, millä sen käsittelisimme, joten se saa jäädä tällaiseksi vähintään ensi kesään.

Kun ulkoverhoilu saatiin kesän aikana tehtyä, enää puuttuivat ikkunoista smyygilaudat. Halusimme mustat smyygilaudat, sillä mielestämme ne kehystäisivät ikkuna-aukkoja nätisti ja sopivat hyvin yhteen mustan katon kanssa. Aluksi ajattelimme tehdä smyygilaudat myös puusta, mutta silloin niitä olisi aika ajoin pitänyt huoltaa ja käsitellä.

Helppous siis taas suurinpana motivaattorinamme, valitsimme smyygeihin puun sijaan mustat pellit. Mielestämme ne sopivat taloon hienosti ja antavat hieman modernimman twistin muuten hyvin perinteisen malliseen taloon.

Meillä tehtiin myös yksi ylimääräinen työvaihe, jota tuskin kauhean monessa talossa on tehty, nimittäin koko alapohjan jyrsijäverkotus. Yhdellä meistä on erittäin paha jyrsijäkammo, joten… Köh, hieman ylimitoitimme tämän verkotuksen. 😄

Normaalisti riittänee pelkästään mahdollisten sisäänpääsyaukkojen verkotus. En ainakaan ole koskaan kuullut, että hiiret jyrsisivät tiensä läpi alapohjan tuulensuojalevyistä ylöspäin. Mutta päätimme ottaa asian vakavasti, sillä ylimääräisistä asukeista voi aiheutua talolle paljon haittaa ja jos tätä työtä ei tee nyt, sitä ei tule tehtyä koskaan.

Ehtaa tavaraa

Talossa oli nyt ulkoseinät kunnossa ja alapohjassa oli leijonat sekä paperit asennettuina, joten alkoi tähän mennessä urakan sotkuisin vaihe: alapohjan eristeen puhallus.

Mutta minkä eristeen valitsimme? Hankkiessani tietoa luonnollisesta rakentamisesta törmäsin usein selluvillaan. Me emme kuitenkaan halunneet käyttää sanomalehtipaperijätettä sen sisältämien musteiden vuoksi, emmekä myöskään voineet hyväksyä booraksia, jota niissä käytetään palonestoaineena (booraksi on luokiteltu myrkylliseksi yhdisteeksi vuonna 2009). Mm. Saatsi arkkitehtien blogikirjoituksessa ”Lisäainein terästettyä luonnollisuutta” on mainiosti tiivistetty pieni tietopaketti booraksin haitoista.

Nämä valintaperiaatteet rajoittivat huomattavasti Suomessa myytävää eristevalikoimaa. Itse asiassa se rajautui vain yhteen tuotteeseen: Ehta -täyspuueriste. Se on Ehta Talot Oy:n kehittämä purueriste, joka on 100% kuusipuuta ja jossa ei ole palonestoaineita.

Olen tämän ehkä jo todennut, mutta totean sen uudelleen: haluan käyttää mahdollisimman paljon materiaaleja, jotka luontoon joutuessaan eivät voi aiheuttaa haittaa ympäristölle. Mielestäni itsensä ympäröiminen tällaisilla materiaaleilla kuulostaa loogiselta. Siis koska Ehta -eriste on ympäristölle täysin vaaraton, sitä ehdottomasti meille!

Puhalsimme eristeen alapohjaan kahdessa erässä. Puhalluskoneen mukana ei tullut kaukaloa, johon purueristepaalit olisi voitu avata, joten teimme sitä varten oman tee-se-itse laarin. Täysin ihanteellinen järjestely se ei ollut, mutta homma saatiin hoidettua ja se oli tärkeintä!

Laiskan valinta

Tiesimme, että haluamme julkisivuverhoilun puusta. Mutta minkä väriseksi se pitäisi maalata? Haluammeko sitoutua hiomaan ja maalaamaan taloa aina uudestaan ja uudestaan? Voisiko tästä tehdä jotenkin helpompaa?

Sitten ajattelin, että tarvitseeko taloa edes maalata? Historiassa puisia julkisivuja on tehty iät ja ajat, mutta kauanko on aikaa siitä, että niitä on alettu maalata? (Tästä aiheesta muuten erinomaista luettavaa Matti Tervosen KÄSITTELEMÄTTÖMÄT PUUJULKISIVUT -opinnäytetyöstä).

Tutkimusmatkallani törmäsin useampaan luonnolliseen vaihtoehtoon (mm. yakisugi ja accoya), mutta siperianlehtikuusi kuulosti aikaan ja budjettiin sopivalta. Siperianlehtikuusta ei pidä eikä voi käsitellä millään, vaan ajan saatossa se harmaantuu itsekseen. Puun täysi käsittelemättömyys puhutti myös aatteitamme luonnollisuudesta… sekä tietysti laiskuutta. 😄 Tämä myös poisti turhat pohdinnat maalivärin valinnan vaikeudesta.

Alkusijoitus siperianlehtikuusiverhoiluun on tosin suurempi kuin tavanomaiseen pohjamaalattuun ulkoverhouslautaan (paneelit täytyy myös ruuvata ja vielä kalliimmilla a2 tai a4 ruuveilla), mutta myöhemmin se maksaa itsensä takaisin, sillä siinä säästää aikaa, rahaa ja vaivaa, kun taloa ei tarvitse maalata tai käsitellä.

Ja eikun hommiin

Aluksi ajattelimme, että verhoilun asentaminen itse olisi täysi mahdottomuus ja tehtävään täytyy palkata ammattilaiset. Päätimme kuitenkin kokeilla tehdä yhden seinustan itse. Valitsimme pohjoisen päätyseinän, jossa ei ole yhtäkään ikkunaa eikä läpivientiä. Lisäksi jos möhlimme jotenkin, tätä seinää ei arjessa juurikaan näy suuren männyn takaa. 😁

Homma sujui kuitenkin varsin hienosti. Aikaavievää se oli, sillä paneelit piti kiinnittää jokaisen pystykoolauspuun kohdalta, reiät oli esiporattava ja jokaiseen kohtaan piti porata kaksi ruuvia. Työ oli myös aikamoinen kunnonkohottaja, sillä raskaita 28 mm paksuja, 4-6 metriä pitkiä lankkuja piti siirtää ja kantaa telineitä ylös ja alas. Oli kuitenkin hyvin palkitsevaa nähdä siitä muodostuvaa seinää ja miten kauan-väkerretty-ristikoolaus saatiin vihdoin peittoon.

Varasimme lehtikuusien asentamiseen koko kesäkuun ja asuimme tämän ajan työmaalla. Minä perustin takapihalle riippumaton tarppeineen ja nukuin siellä, kun taas muut nukkuivat sängyssä talon sisällä. Talossa ei ollut vielä eristeitä, joten päivällä hellesäällä sisällä tuli todella kuuma ja Suomen kesäöille tyypilliset, lähes pakkasasteet vaihtovuoroisesti tekivät nukkumisesta hieman liiankin viileää. Ilmat olivat muuten varsin suotuisat ja joka päivä saimme seinää asennettua. Joskus tosin säät eivät suosineet grillaajaa.

Kun vihdoin olimme saaneet paneelit asennettua talon ympäri, oli päätyseinän viimeisen kolmion aika. Tätä tehtiin ja kauan, mutta saatuamme sen valmiiksi olimme äärimmäisen tyytyväisiä lopputulokseen! Päivien mittaa huomasimme myös, miten kovin ampiaiset halusivat tehdä pesää vintillemme, joten käytimme extra aikaa verkottaessamme kaikki mahdolliset kolot, joista pistiäiset voisivat päästä sinne. Ensi kesänä sitten nähdään, kuinka huolellista työtä saimme tehtyä!

Suunnittelimme talon tulisijan ympärille

Toimivan painovoimaisen ilmanvaihdon yksi tärkeimmistä tekijöistä on tulisija. Sanoisin sitä jopa talon sydämeksi, sillä se lämmittää, kierrättää ilmaa ja siten pitää talon kunnossa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että talon perusominaisuuksien pitää pystyä toimimaan ilman sähköä. Jos talon ilmanvaihto ja lämmitys ovat vain koneellisten laitteiden ja sähkön varassa, ollaan silloin pienessä pulassa kun sähköä ei tule tai ilmanvaihtokoneesta menee jokin osa rikki.

Tulisija oli siis meille ehdoton ykkönen ja muu talo suunniteltiin sen ympärille. Saatsi arkkitehtien- sekä Terve pieni hirsitaloblogeista poimin meille muutamia pointteja, nimittäin:

1. Tulisijan sijoitus keskelle taloa, jotta lämpö jakautuu tilaan tasaisesti ja

2. Silloin myös hormin saa mahdollisimman pitkäksi viemällä sen pystysuoraan harjan keskelle. Piipun sijainti harjan keskellä vähentää myös katon vesivuotojen riskiä ja on paloturvallisempi vaihtoehto, kuin piipun sijoitus keskelle lapetta.

Ennen tulisijan hankkimista kävimme kuitenkin pitkän pohdinnan siitä, haluammeko perinteisen ja massiivisen muuratun tulisijan sekä savupiipun vai jotakin kevytrakenteisempaa. Neliöitä talossamme on vain rajallisesti, joten punnitsimme sekä sitä että myös aikataulua, budjettia ja estetiikkaa. Ihastuimme ns. köyhän miehen kakluuniin eli pönttöuuniin. Se on painoluokkaansa nähden tehokas lämmittäjä, sen muuraus onnistuu päivässä ja sen muotokieli puhutteli meitä. Kevythormipiipun asentaminen käy myös sutjakkaasti, eikä kokonaisuus vie juurikaan neliöitä asuinpinta-alasta.

Painovoimaisessa ilmanvaihdossa muurattu piippu on ehdoton ykkönen, mutta kevythormikin toimii, kunhan kiinnitetään erityistä huomiota hormin pituuteen, suoruuteen, ilmatiiviyteen sekä piipun lämmöneristykseen. Nämä kaikki otettiin huomioon ja teimme valintamme kevythormisesta pönttöuunista.

Kysyimme tarjouksia useilta takan tekijöiltä ja valitsimme lopulta MM-Takkamuurauksen. Pönttöuunin tilausprosessi oli sujuvaa, piipun sekä uunin asennus tapahtui mutkitta yhdessä päivässä ja työn laatu oli mainiota! Viikon päästä asennuksesta, eli tarkalleen ottaen 20.05.22, saimme aloittaa puun polton, tosin varovaisesti ja pikku hiljaa pienillä palikoilla. Tämä oli kuitenkin meille historiallinen hetki, sillä talon sydän oli vihdoin saatu paikoilleen!

Konesaumattu peltikatto

Päätimme jo ennen rakennusprojektimme aloittamista, että taloomme tulee konesaumattu peltikatto. Halusimme pitkäikäisen, helppohoitoisen katon ja ennen kaikkea minimoida mahdolliset vuotoriskit, nimittäin konesaumatun peltikaton kiinnittämistä varten ei tarvitse tehdä yhtäkään reikää pellin läpi! Muutkin läpiviennit pystytään saumaamaan yhtenäiseksi katon kanssa ja kattosillat, lumiesteet yms. kiinnitetään kattoa rikkomatta.

Peltikaton heikkouksina voi pitää sitä meteliä, joka kuuluu kun sade ropisee peltiin. Meitä se ei kuitenkaan haittaa, sillä nautimme ko. äänestä. Tuleehan yläpohjaan myös 500 mm purueristettä, joten sisällä desibelit eivät tule olemaan ihan samaa luokkaa kuin suoraan peltikaton alla oleskellessa.

Muihin peltikattoihin verrattuna konesaumatussa peltikatossa tulee asennuksen jälkeen näkymään ns. käden jälki, eli tietyssä valossa ja kulmasta katsoessa pellissä näkyy aaltoilua ja pieniä lommoja. Se ei kuitenkaan vaikuta katon toimintaan vaan on vain esteettinen tekijä. Mielestämme tämä kuitenkin sopii varsin hyvin taloomme.

Paperia sulle, paperia mulle...

Seuraava työvaihe sisällä oli sisäkaton paperitus. Rehellisesti sanottuna tämän työn aloitus oli kovin turhauttavaa. Pitkä rulla fletkua paperia, joka pitäisi saada painovoimaa uhaten nidottua kattoon. Tähän, kuten muihinkin uusiin työvaiheisiin, pätee toteamamme sääntö: työ alkaa sujumaan jouhevasti, mutta vasta kun homma lähentelee loppuaan. 🥴

Kun sisäkatto oli saatu ilmatiiviiksi, oli aika kohdistaa huomio lattiaan. Tavoitteena oli, että jatkossa lattian kautta ei voi ihan samalla tavoin kurkistaa sisälle (kuva 6).

Ensin asensimme Runkoleijonat alapohjaan ja sen jälkeen nidoimme ja teippasimme paperit varmistaaksemme ilmatiiviyden (tähän muuten löytyy mainioita vinkkejä Perinnemestarin remonttikirjasta).

Alapohjamme tuulettuvaisen luonteen vuoksi oli äärimmäisen tärkeää, että olimme tarkkoja tässä työssä. Myöhemmin pienimmätkin ilmavuodot voivat nimittäin muodostua epämiellyttäväksi vedon tunteeksi. Pahimmassa tapauksessa talvella sisällä puhaltaisi niin, että villasukat pyörivät jaloissa. Tämän siis päätimme välttää, joten… Maltti on valttia ja tarkkuus kunniaan!

Miten tehdä reikä seinään?

Taloomme tulee painovoimainen ilmanvaihto, joten seuraavaksi meillä oli vuorossa tuloilmareikien teko.

Seinään tehdyn reiän läpi viedään kulmikas metallitötterö, joka on eristetty neopreenillä hikoilun estämiseksi. Tämä toimii yhdysputkena ja sisäpuolelle asennetaan Detalmetin seinälliset kippiventtiilit sekä ulkopuolelle rosteriset venttiiliritilät. Tötteröt piti asentaa ennen Steicoja, jotta saisimme ne teipattua hyvin ProClima -suojakankaaseen ilmavuotojen estämiseksi.

Reiät olisi kyllä voitu teettää seiniin jo elementtejä tilatessa, mutta koska emme olleet ajatelleet asiaa niin pitkälle, teimme reiät jälkikäteen itse. Kuulemma ne saa ihan hyvin tehtyä moottorisahalla, mutta kukaan meistä ei tuntenut oloaan niin itsevarmaksi. Päätimme siis vuokrata koneen, jonka mukana tulisi teline ja jossa olisi kuppiterä tarpeeksi isolla ympärysmitalla.

Myöhemmin totesimme, että meille oli käynyt pieni aivopieru. Eihän tämän koneen telineellä saa tehtyä reikää 2,1 metrin korkeuteen! Mutta kone oli jo vuokrattu koko viikonlopuksi, joten meidän piti improvisoida sille oma teline. Nätti tuli, pitäisiköhän se patentoida tai piirtää omat CE -kirjaimet kylkeen (kuva 2). 😜 Jotenkin huvittavaa, miten ylimitoitetuksi homma meni.

Poratessa näimme, kuinka tiiviisti pakattua olki oli. Koneella meni kauan porata seinän läpi ja kun reikä oli vihdoin tehty, se pysyi täysin muodossaan! Itse asiassa piti repimällä repiä, jotta siitä sai olkea liikkumaan.

Yhdysputken asentamisen jälkeen mallasimme siihen ulkoventtiiliritilää (kuva 5). Huom. tämähän kuuluu sitten ulkopuolelle, mutta koska emme olleet vielä tilanneet kippiventtiilejä, ulkoritilä sai toimittaa niiden virkaa ja se onneksi mahtui vielä tötterön sisälle. Ensimmäisen tötterön asennus siis onnistui! Enää viisi muuta reikää porattavana. 😅

Maltti on valttia

Tästä alkoi meidän työmme osuus. Talossa oli katto pään päällä ja sisällä oli kuivaa, joten ryhdyimme työstämään julkisivua.

Elementtien mukana tulleesta mustasta ProClima -suojakankaasta piti ensin varmistaa, ettei siinä ollut pienintäkään reikää. Jos reikä löytyi, se piti teipata kiinni. Tässä ajatuksena on, ettei ilma tule sattumanvaraisesti rakenteiden läpi, vaan se tuodaan hallitusti sisälle. Lisäksi se suojaa olkieristeitä niin, ettei niihin pääse vettä.

Kun mahdolliset ilmavuodot ProClima -kankaasta oli korjattu, meidän piti lisätä puuttuvat vaneriliuskat elementtien puurunkoihin. Sen jälkeen alkoikin iso urakka, sillä aloitimme elementtien mukana tulleiden Steico -puukuitulevyjen asennuksen. Ne olivat huomattavasti tavanomaisia tuulensuojalevyjä paksumpia (60 mm), joten tuulen blokkaamisen lisäksi ne tuovat seiniin lisäeristystä.

Tässä asennustyössä meillä meni pari kuukautta ja se oli aika työlästä. Tietysti oltaisiin voitu palkata ammattilaisetkin tämän tekemään, mutta pysyäksemme paremmin budjetissa halusimme tehdä mahdollisimman paljon itse. Myöhemmin kaikki se vaiva kuitenkin palkittiin, kun meille saatiin täysin säänkestävä ja lämmin talo!

Ikkunoiden ja ovien asennukseen palkattiin kuitenkin ammattilaiset, jotta ne saataisiin ehjinä paikoilleen. Aupro Oy ja KL-Työ Kimmo Lindholm siis asensivat nämä meille, joten saatiin kaunista päivänvaloa talon sisälle!

Katto paikalleen

Neljän päivän päästä olkipaalielementtien asennuksesta oli harjakaiset. Ensin nostettiin talon isot ikkunat sisälle ja sitten katonpuoliskot paikoilleen.

Kuin seiniä sateella

Seinien pystytyspäivä, perjantai 10.12.21! Yhden päivän aikana kaikki seinät saatiin asennettua. Kattoa ei ehditty nostaa päälle kuin vasta seuraavan viikon tiistaina, mutta säät olivat onneksi pakkasen puolesta kuivan suotuisat. Elementit olivat tosin niin hyvin suojattuja, että kovempikaan sademyrsky ei niitä olisi pilanneet.

Kuvassa kolme (3) talon ympäri kiertävä harmaa palkki näyttää hämäävästi betonilta, mutta se on oikeasti osa pohjan puurunkoa, jonka ympärille on vain laitettu suojaksi harmaata Tyvek-kangasta.

Hobittitalo

Paikalliset usein kävelyttävät koiriansa tai muuten vain kävelevät työmaamme ohi. Tällä kertaa tuli paljon ihmetteleviä katseita. Eräiden kanssa ehdittiinkin kerran jutella. ”Eikö tämä mene nyt vähän väärinpäin, miten perustusten päälle rakennetaan kattoa? Eikö teille tule seiniä?” Tähän todettiin, että päätettiin hieman säästää ja jätettiin seinät pois budjetista. Meille tulee siis tällainen hobittitalo.

Ja sitten tietysti kerrottiin, että se oli vitsi ja seinät tulevat myöhemmin. 😁 Kun olkipaalielementtien asennuspäivä koittaa:

1. Katto nostetaan nosturilla kahdessa osassa pois perustusten päältä

2. Seinäelementit nostetaan perustuksille ja ne asennetaan paikoilleen

3. Katto nostetaan takaisin, tällä kertaa seinien päälle

Tällä tavalla talo saadaan säältä suojaan nopeassa aikataulussa.

Pilariperustus kalliolle

Vihdoin päästiin aloittamaan perustusten teko. Vaikka teimme läpi vuoden 2021 maanmuokkaustöitä, vasta tässä kohtaa konkretisoitui se tosiasia, että meille tulee talo. Se oli hieno tunne!

Kumma kyllä, meillä ei budjetti eikä aika antanut myöden käsityönä veistetyille graniittipylväille, joten siitä ideasta piti luopua. 😏 Vaikka siis pyrimmekin karttamaan betonia ja sementtiä viimeiseen asti, joissakin kohdin täytyy tehdä kompromisseja. Mielestämme tämä oli hyvä sellainen, myös pintapuolisen kosmeettisesti.

Kuvissa näkyvien tuubien sisällä on raudoitukset ja niihin kaadetaan märkää betonia. Kuivuttuaan tuubit leikataan auki. Betonipylväiden ja puun väliin laitettiin vielä huopakaistaleet varmistamaan, ettei betonista nouse kosteutta pilaannuttamaan puuta. Tällä menetelmällä pilariperustuksen teko oli nopeampaa kuin jos ne olisi tehty harkosta. Tämä oli meille tärkeää, sillä EcoCocon olkipaalielementtien asennuspäivä oli jo lyöty lukkoon ja se lähestyi vääjäämättä.

Kurotetaan korkeammalle

Virallisessa alueen kaavoituksessa talo oltiin piirretty ihan tien viereen, mutta tonttia raivatessa todettiin sen olevan huono sijoituspaikka. Meillä ei olisi silloin kunnon etu- eikä takapihaa.

Isoäiti ehdotti, että talo sijoitettaisiin taaemmas tonttia, korkeammalle kallioiden päälle. Silloin saataisiin toimiva etupiha ja takaovelta pääsisi heti kävelemään metsään. Näkymät talon ikkunoista olisi myös paremmat, kun talo tulisi korkeammalle.

Haettiin sitten Vehmaalta poikkeamislupa, jotta talon saa sijoittaa taaemmas tonttia ja se hyväksyttiin. Helpommalla ja ehkä halvemmalla oltaisiin päästy, jos talo olisi tullut tien viereen, mutta onneksi tehtiin näin. Taloa kun ei enää myöhemmin siirretä, jos paikkavalinta jää harmittamaan.

Seuraavaksi alettiin rakentamaan jotain, joka on  meidän perheessä hyvin sydäntä lähellä. Nimittäin wc:tä, tosin kemiallisella pytyllä. Ehkä siis ulkohuussi olisi tässä tapauksessa osuvampi nimitys. Talveksi myös eristettiin se styroksilla ja varustettiin pakkasvahdilla. Hyvin on palvellut, kunhan pönttöä jaksaa tyhjennellä.

Kalliot tasaisiksi

Ei nyt sentään. Tavoitteena oli pitää kallio sen luonnollisessa tilassa niin pitkälle kuin mahdollista, mutta vähän piti räjäytellä kanaalin putkivetoja varten. Räjäytykset sujuivat hienosti ja kaikki siitä muodostuneet kivet otettiin tontilla hyötykäyttöön.

Kaikki hyötykäyttöön

Maanmuokkaus aloitettiin kaivamalla talon alta kalliota esille. Sitä helposti kuvittelee, että vähän vain raapaistaan pintamullat pois ja päivä on pulkassa. Oikeasti sitä maata tuli monta lastillista. Onneksi tontilla oli tilaa, jolloin ns. "ylimääräiset" mullat sai kasattua kekoihin eikä mitään tarvinnut kuskata pois. Kun talo saadaan paikoilleen, tätä samaa multaa voi käyttää vaikka istutuksissa.

Lohkareista pinottiin tontin reunalle jo pientä kiviaitaa, tienpuoleiselle reunalle kasataan myöhemmin vähän korkeampi aita. Grillikausi avattiin myös virallisesti paistamalla perinteisessä pallogrillissä nakkimakkarat.

Parhaimmista kaadetuista männyistä tehtiin lattialautoja. Tästä äärimmäisen suuri suositus Taivassalolaiselle Larjaman Sahalle! Sieltä olemme hankkineet oikeastaan kaikki rakennusaikaiset puutavaramme, siperianlehtikuusia lukuunottamatta. Ja tämäkin johtui vain siitä, että se oli silloin varastolta loppu. Poikkeuksellisen toimivaa, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, jossa asiakkaan tarpeet otetaan aidosti huomioon!

Puut kumoon

Talvella oli hyvä aloittaa metsänraivaustyöt. Kaikki kaadetut puut ja oksat otettiin hyötykäyttöön joko polttopuuna tai hakkeen muodossa. Tontilla oli suurimmaksi osaksi haapaa, joka meni polttopuiksi. Parhaimmista mäntytukeista haluttiin myöhemmin tehdä jotain hyödyllistä talon sisälle.

Talokonsepti

Vuonna 2020 elokuussa allekirjoitimme paperit ja olimme vihdoin tontin viralliset omistajat. Löysimme omasta mielestämme oikean helmen Vehmaan Rautilasta. Tämän jälkeen perinteinen paperisota voi alkaa, että saadaan projekti liikkeelle.

Ilmakuvien ansiosta saatin myös itse tehtyä pienet havainnekuvat talon sijoittelusta tontille. Tämä auttoi visualisoimaan konseptia entistä paremmin.

Materiaalilla on väliä

Sisäilmaongelmista sairastumisen jälkeen kokeilimme asumista useissa eri ikäluokan rakennuksissa. Kaikissa oireilimme enemmän tai vähemmän ja rehellisesti sanottuna kyllästyin siihen. Rupesin pohtimaan, mikä tekee talon sisäilmasta haitallisen. Mikä tekee ”terveen” talon? Jos minulla olisi mahdollisuus, minkälaisen talon rakentaisin itselleni? Mitä materiaaleja käyttäisin?

Aloitin tutkimustyön lukemalla kirjoja perinnerakentamisesta, tutkimuksia sisäilmasta ja rakennusmateriaalien käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa. Halusin talon sellaisista materiaaleista, jotka voisi periaatteessa heittää keskelle luontoa ilman, että siitä on mitään haittaa. Koska tämä on mahdollista toteuttaa, niin en vieläkään ymmärrä miksi me ihmiset haluamme ympäröidä itsemme materiaaleilla, jotka luontoon joutuessaan ovat haitallisia tai jopa myrkyllisiä ympäristölle.

En muista tarkkaan, miten päädyin EcoCocon:in verkkosivuille lukemaan olkipaalielementeistä, mutta olen iloinen että niin kävi. Sitä kautta kaivauduin entistä syvemmälle cradle to cradle -konseptiin sekä saven ihmeelliseen maailmaan.

Minkälaisen talon haluamme?

Talon pohjan ja ulkonäön suhteen lähdimme liikkeelle ihan yksinkertaisista asioista. Mikä olisi hyvää ja toimivaa meidän perheen tarpeisiin? Mitä ehdottomasti halutaan ja mistä voi luopua?

Rakennuksen vikasietoisuuden puolesta halusin muutamia ominaisuuksia:

• Pilariperustus kalliolle

  • Näin saadaan varmasti tuulettuva alapohja, eikä silloin mm. radonista tai kosteuden kertymisestä tarvitse erityisemmin huolehtia

• Pidemmät räystäät suojelemaan talon julkisivua

  • Avoräystäät huollon helpottamiseksi

• Yksinkertaisen mallisen katon, sillä liitoskohdat ovat yleensä ne, jotka ensimmäiseksi vuotavat

  • Pitkäikäisen kattomateriaalin. Valitsimme konesaumatun peltikaton, sillä siihen ei porata reikiä, toisin kuin suurimpaan osaan tavallisista peltikatoista

• Vinttitilan, jota ei koskaan käytetä asumiseen, jotta yläpohjaa olisi myös tarvittaessa helppo huoltaa

Tiedän, että olisimme saaneet enemmän kuin tuplattua talon asuinneliöt, jos olisimme tehneet alapohjasta kellarin ja vintistä asuintilaa. Joillekin se sopii. Mutta halusimme talon, jossa mahdolliset ongelmakohdat on minimoitu. Jos ei mitään muuta, niin ainakin se antaa mielenrauhaa.

Halusin myös ehdottomasti painovoimaisen ilmanvaihdon. Yhdyn näihin erään koneellisen ilmanvaihdon alan ammattilaisen suusta päässeisiin sanoihin:

”Olen työssäni kohdannut vain kahdenlaista koneellista ilmanvaihtoa: huonoa ja hyvin huonoa”.

Omiin periaatteisiini ei myöskään sovi se, että yksi talon käytön oleellisimmista asioista on täysin sähkön varassa. Mielestäni talon perusominaisuudet pitää pystyä toimimaan myös ilman sähköä.

Mistä saamme arkkitehdin?

Alussa ajattelimme, että jokainen rakennusprojekti vaatii arkkitehdin. Kyselimme siksi tarjouksia arkkitehtitoimistoilta ja ne saatuamme totesimme, että mikäli haluaisimme saada talon rakennettua muutaman vuoden sisällä, meidän täytyy yrittää pärjätä ilman. ”Rahalla saa ja hevosella pääsee” - kuten sanotaan.

Loppujen lopuksi me pärjättiin kyllä hyvin ilmankin. Lähetimme suunnittelemamme talopohjan rakennuspiirtäjälle, joka piirsi sen puhtaaksi. Ja sen piirroksen perusteella rakennesuunnittelija teki rakennesuunnitelmat.

Lähdimme itse suunnittelemaan taloa ihan ensiksi perinteisesti kynällä ja paperilla. Sitten löysin myös mainion verkkopohjaisen ohjelman (floorplanner.com), joka on huomattavasti auttanut meitä talon suunnittelussa. Ohjelmalla saa tehtyä talopohjia 2D:nä, mutta omissa tekeleissä pääsee myös kulkemaan 3D:nä. Paperilla jokin mitta tai huonejärjestys voi näyttää ihan hyvältä, mutta kun virtuaalisesti kuljet talossasi, huomaat paremmin mitkä ominaisuudet eivät toimi tai miten sitä voisi parantaa.

En sano, että saimme ”korin” heti ensi yrittämällä. Talopohja onkin elänyt aikamoisesti parin vuoden aikana, tästäkin kuvasta pohja on vielä muuttunut. Lisätään sitä ja poistetaan tätä. Mitä jos vaihdetaankin wc:n ja vaatehuoneen paikkaa? Jos keittiön lisäkaappien sijaan tehdäänkin ruokakomero? Suuri hatunnosto rakennuspiirtäjämme kärsivällisyydelle!

Kaikki muutokset ovat tosin olleet parempaan päin. Siksi sanoisin, että suunnittelulle kannattaa varata hyvin aikaa. Jokin idea voi olla sillä hetkellä mainio, mutta puolen vuoden päästä mielipide saattaa muuttua. Tosin, liian kauaakaan ei kannatta venyttää, mikäli joskus toivoo projektinsa toteutuvan!