Tästä se alkaa
Maltti on valttia
Tästä alkoi meidän työmme osuus. Talossa oli katto pään päällä ja sisällä oli kuivaa, joten ryhdyimme työstämään julkisivua.
Elementtien mukana tulleesta mustasta ProClima -suojakankaasta piti ensin varmistaa, ettei siinä ollut pienintäkään reikää. Jos reikä löytyi, se piti teipata kiinni. Tässä ajatuksena on, ettei ilma tule sattumanvaraisesti rakenteiden läpi, vaan se tuodaan hallitusti sisälle. Lisäksi se suojaa olkieristeitä niin, ettei niihin pääse vettä.
Kun mahdolliset ilmavuodot ProClima -kankaasta oli korjattu, meidän piti lisätä puuttuvat vaneriliuskat elementtien puurunkoihin. Sen jälkeen alkoikin iso urakka, sillä aloitimme elementtien mukana tulleiden Steico -puukuitulevyjen asennuksen. Ne olivat huomattavasti tavanomaisia tuulensuojalevyjä paksumpia (60 mm), joten tuulen blokkaamisen lisäksi ne tuovat seiniin lisäeristystä.
Tässä asennustyössä meillä meni pari kuukautta ja se oli aika työlästä. Tietysti oltaisiin voitu palkata ammattilaisetkin tämän tekemään, mutta pysyäksemme paremmin budjetissa halusimme tehdä mahdollisimman paljon itse. Myöhemmin kaikki se vaiva kuitenkin palkittiin, kun meille saatiin täysin säänkestävä ja lämmin talo!
Ikkunoiden ja ovien asennukseen palkattiin kuitenkin ammattilaiset, jotta ne saataisiin ehjinä paikoilleen. Aupro Oy ja KL-Työ Kimmo Lindholm siis asensivat nämä meille, joten saatiin kaunista päivänvaloa talon sisälle!
Muut postaukset
Kaikkiin postauksiin pääset sivulta Blogi.