Kello käy eikä talvi odota
Seuraavaksi oli vuorossa yläpohjan poistoilmaputkien asentaminen sekä niiden eristäminen. Sen jälkeen saisimme puhallettua eristeet yläpohjaan ja toivoimme onnistuvamme siinä ennen ensimmäisiä pakkassäitä. Tämä tarkoitti pitkiä työpäiviä vintillä, mitä kummallisimmissa asennoissa ja mineraalivillapölyn ympäröimänä.
Suureksi harmiksemme ilmastointiputkien eristämiseen ei, ainakaan tapahtumahetkellä, oltu vielä kehitelty mitään valmista, luonnollisista materiaaleista tehtyä ratkaisua. Vaihtoehtoinamme olivat siis lasi- tai mineraalivilla, polyesteri tai styroksi.
Lasivilla oli mielestämme ehdoton ei. Polyesteri kuulosti vähiten lähiympäristöä saastuttavalta, mutta korona-aikaan kuuluen se oli tietysti päässyt varastoilta loppumaan ja aikamme oli tiukilla. Päädyimme siten mineraalivillaan, sillä ajatus styroksin leikkaamisesta kaikkine mutkineen tuntui mahdottomalta. Vakuuttelin itselleni, ettei mineraalivillaa pääse sisäilmaan, joten se ei voi jatkossa vaikuttaa negatiivisesti elämisen laatuun.
Mutta voi sitä turhautumisen määrää, joka kuului kun ähkimme ja puhkimme +30 asteisella vintillä, hiostavissa maskeissa mineraalivillan parissa. Villaa piti tietysti leikata mutkia varten ja sitä pölysi kaikkialle vintillä (sisälle sitä ei päässyt, sillä olimme tarkasti tiivistäneet kaikki mahdolliset ilmavuodot). Aina työpäivän päätteeksi iho kutisi joka puolelta ja vaatteet oli pakko laittaa pesuun. Totesimme yhdessä tuumin, että tämän projektin jälkeen emme halua enää ikinä koskea mineraalivillaan.
Aivan loppusuoralla meiltä loppui eristeet ja yksi putki oli vielä eristämättä. Ajattelimme kokeilla tähän styroksia, sillä putkessa oli vain yksi mutka. Vaikka styroksin käsittely ei ärsytä ihoa, leikattaessa muovin määrä on tolkuton ja se tarttuu ja kulkeutuu joka puolelle. Tässä olisi jollekin älykkäälle hyvä innovoinnin paikka, miten kanavaeristämisen saisi toteutettua luonnollisilla ja ympäristöystävällisillä materiaaleilla.
Eristyshommien jälkeen vinttitilan lattia oli täynnä mineraalivillan paloja, muovisuojia teipeistä sekä pieniä styroksin hiutaleita. Oli iso urakka siivota ne pois, mutta varmuuden vuoksi siivosimme vintin myös vielä imurilla läpi. Tämän painajaismaisen työvaiheen jälkeen oli enää jäljellä loppurutistus, eli Ehta -eristeen puhallus.
Kalenterista näimme, miten kylmä rintama oli tulossa ja kello tikitti. Saimme onneksi työhön apukäsiä, sillä puhti alkoi muuten loppua. Vihdoin saimme koko vinttitilan eristettyä, kahdessa päivässä ja vielä juuri ennen pakkasia!
Kaiken jälkeen päällimmäisenä oli vain yksi ajatus, ”never again”… 🫠