Kalliot esiin
Kaikki hyötykäyttöön
Maanmuokkaus aloitettiin kaivamalla talon alta kalliota esille. Sitä helposti kuvittelee, että vähän vain raapaistaan pintamullat pois ja päivä on pulkassa. Oikeasti sitä maata tuli monta lastillista. Onneksi tontilla oli tilaa, jolloin ns. "ylimääräiset" mullat sai kasattua kekoihin eikä mitään tarvinnut kuskata pois. Kun talo saadaan paikoilleen, tätä samaa multaa voi käyttää vaikka istutuksissa.
Lohkareista pinottiin tontin reunalle jo pientä kiviaitaa, tienpuoleiselle reunalle kasataan myöhemmin vähän korkeampi aita. Grillikausi avattiin myös virallisesti paistamalla perinteisessä pallogrillissä nakkimakkarat.
Parhaimmista kaadetuista männyistä tehtiin lattialautoja. Tästä äärimmäisen suuri suositus Taivassalolaiselle Larjaman Sahalle! Sieltä olemme hankkineet oikeastaan kaikki rakennusaikaiset puutavaramme, siperianlehtikuusia lukuunottamatta. Ja tämäkin johtui vain siitä, että se oli silloin varastolta loppu. Poikkeuksellisen toimivaa, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, jossa asiakkaan tarpeet otetaan aidosti huomioon!
Muut postaukset
Kaikkiin postauksiin pääset sivulta Blogi.